keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Valoa aamuun

Tiedätte ihan takuuvarmasti kun ennen lomaa yrittää saada jonkinlaisesta normaalista unirytmistä kiinni. Tänä vuonna kesäloman jälkeen yritys ei edes ollut kova. Hämmästyin itsekin kaksi viikkoa ennen koulun alkua herääväni puoli seitsemältä ihan virkeänä. Ainoa ongelma tässä taisi olla mun turhautuminen siihen, että kun kerrankin voisi nukkua niin miksi herään liian aikaisin ja huonohkosti kävi.

Koulun alku ei taas ollut paha, mutta aika pikaisesti huomasin, että se seitsemältä herääminen ei sovi ainakaan minulle, ei vaan millään meinannut jaksaa nousta. Päättelin että asialla on jotain tekemistä sen kanssa, että herätessä alkaa ollakin hämärää eikä suinkaan valoisaa.

Muutamia vuosia sitten näin mainoksia sarastusvalosta ja ihan oikeasti nauroin niille ja mietin että kukakohan noitakin muka käyttää. En todella naura enää. Siinä vaiheessa kun se aamuisin nouseminen alkoi olemaan todella tuskallista, aloin harkita koko hökötyksen ostamista. Hulluille päiville olisikin juuri tulossa se kivemman näköinen (ei ne silti mitään kauniita ole) malli lähes puoleen hintaan. Siltikin satanen jostain lampusta tuntui ihan järjettömältä, mutta jos se auttaa niin kai se on kokeilemisen arvoinen. Pihi minä kuitenkin jatkoi tutkimista, Anttilan nettikaupasta löytyisi vanhempi (ja rumempi) malli hintaan 59e. Neljä kymppiä on aina vähemmän, joten tutkin asiaa. Tämä olisi ilmeisesti poistuva malli, joten hinta on ihan kelpo. Nykyään tuntuu, että tämäntyyppisissä asioissa uudistukset ei suinkaan ole parannuksia vaan jotain ihan muuta, niin tälläkin kertaa, sillä uudessa mallissa ei voi vaihtaa lamppua ja lisäyksenä radio (joka rätisee kuitenkin). Se nyt kuitenkin on se, joka todennäköisimmin hajoaa pikapuoliin, joten todellakin haluan itse pystyä sen vaihtaamaan.



Tilasin lampun (ja muistin miksi olen aina kuvitellut nettikauppojen/postimyynnin olevan hidasta. Koska Anttilalla se tuntuu olevan erittäin hidasta). Mua katsottiinkin epäilevästi, että eikö riittäis että avaa vaan verhot. Njoo, auttaishan se. Tosin ihmettelijäkin tajusi aika pikaisesti kysymyksensä ongelman.

Kuukauden verran tuo on ollut käytössä ja ihan oikeasti herääminen on paljon mukavampaa. Alku oli vähän kivinen, koska pitää löytää sellainen säätö ettei herääkään heti kun valo napsahtaa päälle vaan herää vasta silloin kun on herätyksen päälle pistänyt. Mulla tosin varsinaisena herättäjänä on kännykän herätyskello, koska tiedän että alkaisin viikossa inhota sitä sarastusvalon omaa pimpotusta. Kuitenkin sen esiherättelyn tekee tuo valo.

Olen myös miettinyt sitä, että onko tää nyt jotenkin mukavampi herätä tämän kanssa kuin ilman kuin ilman. Vastaus tuli aika selkeänä kun tänään heräsin kännykän herätykseen ja valo oli pois päältä. Tänään heräsin paljon kankeammin ja koko päivä on väsyttänyt ihan eri tavalla vaikka nukuin muuten samalla tavalla kuin muinakin öinä.

Ja miksi ihmeessä sitten en käyttänyt sitä kun se on niin fiksu laite: Heti herätessäni muistin, että olin yöllä sammuttanut herätyksen. Muistin myös, että syy herätyksen poistoon vaikutti ihan pätevältä sillä hetkellä kun sen tein. Harmi vaan, että se ei vaikuttanut niin hienolta idealta enää oikeasti hereillä ollessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...