lauantai 12. helmikuuta 2011

Ohjeita kuvausmeikkiin




Nekku Lazy Dynamite -blogista kirjoitti juuri ohjeita valokuvaa varten meikkaamiseen ja halusin tuoda oman näkökulmani kuvausmeikkiin, sillä oon oikeesti nähnyt aika kauheita asioita kuvausmeikeissä ja nääkin olisi voitu välttää ihan yksinkertaisilla tiedoilla. En nyt aio toistaa kaikkea, mitä Nekku jo kertoi joten kannattaa kurkata oheita myös sieltä. :)

Ihan ensimmäisenä kannattaa muistaa sellainen asia, että meikillä ei tehdä oikeita ihmeitä, jotkut asiat vain on huolehdittava ensin:

- Viikset! Tää on sellainen asia, joka on helppo olla huomaamatta, mutta kamera usein huomaa asioita, joita ei joka aamu meikatessa nääkään. Kaikilla meillä kasvaa kasvoissa sellaista pientä nukkaa, ei, se ei ole parta eikä viikset sanan virallisessa merkityksessä. Joskus tää nöyhtä sattuu kasvamaan liian pitkäksi ja se näyttää aika karulta. Tätä ei mun mielestä tarvitse ajatella mitenkään nolona asiana, ajattele se samoin kuin kulmien nyppiminen.


- Kohollaan olevat arvet, ruvet ja finnit. Kannattaa miettiä lähteekö esim. rupia peittämään, sillä peittäminen yleensä saa sen näyttämään vain rujommalta. Asiansa osaava kuvaaja kuitenkin poistaa sen jälkikäsittelyssä ja se taas saattaa onnistua jopa paremmin ilman sitä peittämisyritystä.


Varsinainen meikki:

- Jos sinulla sattuu olemaan ammottavat ihohuokoset - kuten allekirjoittaneella - kokeile jotain pohjustusvoidetta vaikka et sitä normaalisti käyttäisikään. Lopputuloksesta tulee miellyttävämpi eikä tarvitse vihata omaa kuvaansa tuollaisten pikkuseikkojen takia.

- Käytä meikkivoidetta kuvassa. Nekin joilla on mun mielestä luonnossa ihan uskomattoman tasainen ja nätti iho usein tarvitsevat jotain kuvaan. Ne studiosalamat, mahdollisesti jännittävä tilanne ja se hurja poseeraaminen saa aika pikaisesti punan kenen tahansa kasvoille, joten se on ihan kiva peittää etukäteen. Ei kukaan halua katsoa itseään kuvassa, jossa näyttää siltä kun olisi tullut suoraan kuntosalilta. Tää on tietenkin asia, jonka voi korjata jälkikäsittelyllä, mutta se etukäteen tehty meikki helpottaa kaikkien elämää.

- Valitse oikea sävy. Ihan oikeasti, jos et ole ruskettunut niin älä valitse sitä kesäsävyäsi meikkivoiteesta. Teet oikealla valinnalla itsellesi vain palveluksen. Ota mieluummin himppusen liian vaalea väri kuin liian tumma, tumman huomaa heti, mutta sopivasti vaaleampi saa kasvot yleensä näyttämään virkeämmiltä.

- Puuteri ei välttämättä ole tarpeellinen, kun vasta siinä vaiheessa kun kasvot alkavat kiillellä. Se saa usein näyttämään meikin tunkkaiselta tai tarttuu niihin nöyhtäkarvoihin. Ja sitä ei saa sitten unohtaa lisätä välissä jos meikki alkaa kiiltää. :)

- Ne aurinkopuuteritkin kannattaa jättää kuvaustilanteessa sinne omalle meikkipöydälle. Ne harvoin sopivat kellekään ja sävyero oman ihon ja aurinkopuuterin kanssa saattaa korostua kuvassa liikaa.

- Jos teet varjostuksia niin varmista että väri ei ole liian keltainen tai liian oranssi. Hyväksi havaittu konsti on sekoittaa omaan meikkivoiteeseen himppusen tummempaa ja tehdä varjostukset sillä. Ei siis näin:


- Jos kuitenkin käytät itseruskettavia, aurinkopuutereita tai vaikka sitä väärän väristä meikkivoidetta niin älä unohda että olet muutakin kuin kasvot, sinulla on myös kaula, decoltee ja kädet. Ei välttämättä näytä kovin hyvältä jos kasvot näyttävät kaulaa kaksi astetta tummemmalta. Sanonpahan vaan. :>

- Ei kannata unohtaa myöskään rajauksia silmissä, olivatpa ne ihan ohuet tai paksut ja kissamaiset, ne kannattaa silti pitää mielessä jos haluaa että silmät erottuvat kuvissa kunnolla.


Välineet:

- Kannattaa miettiä että riittävätkö ne meikkipakettien mukana tulleet pikkusiveltimet tarpeeksi siistiin jälkeen. Eräänkin meikkaajan jälki oli todella suttuista koska hän yritti selvitä huonoilla ja/tai halvoilla joka suuntaan hapsottavilla minisiveltimillä ja mulla ei edes ollut kanttia sanoa asiasta.


Haluaisin myös tarttua pariin asiaan, jotka Nekun tekstissä/kommenttiboksissa tuli ilmi:

- Tuolla valon värillä ei oikeastaan kannata vaivata päätään. Pelkästään auringonvalon väri saattaa muuttua parin sekunnin aikana ja koskaan et voi olla ihan varma mitä kuvaaja päättää tehdä. Et voi siis välttämättä varautua tässä suhteessa, tosin esim. studiolosuhteet nyt on aika vakiot. Tää on kuitenkin niin monisyinen asia, että hulluksihan siitä tulee jos yrittää ennakoida jokaisen asian. Kuvaajan kanssa juttelu saattaa kyllä jeesata.

Tässä mulla on pari esimerkkikuvaa, jotka eivät ole omia vaan Arttu Ahlstenin kuvia, itse olen ne luvan kanssa leikellyt, itse kuvat siis olivat paremmin rajattuja. :D
Kuvat on tosiaan samasta meikistä, samasta mallista ja otettu ehkä ehkä viiden minuutin erotuksella toisistaan ja kuinka erilaisilta ne näyttävätkään.


Aika harvoin kuvaajat myöskään kuvaavat mustavalkokuvia suoraan, väitän että suuri osa kuvaajista kääntää kuvansa mustavalkoisiksi jälkikäsittelyssä. Kannattaa ehkä tiedostaa mitä meikille tapahtuu mustavalkokuvassa, mutta senkään suhteen ei kannata menettää yöuniaan, sillä nykyään aika harvoin voit ennustaa tuleeko kuva olemaan värillinen vai mustavalkoinen. :)
Tässä pieni esimerkki samasta meikistä mustavalko- ja värikuvassa. Tuo meikki oli muuten todella pelottava luonnossa, mutta näissä ei näytä yhtään niin raskaalta.


Viimeisenä vinkkinä, että jos vaan mahdollista niin kuvaajan kanssa kannattaa keskustella tulevasta kuvasta ja meikistä. Teillä voi olla lopputuloksesta ihan päinvastaiset ajatukset, mutta nekin ajatukset saattavat löytää sen saman raiteen pienellä etukäteisellä juttelulla.

Tässäpä nää päällimäiset ajatukset, lisää saa tietysti kysyä. Ja että tässä olisi enemmän omia kuin vieraita kuvia niin tässä vielä pari ihan onnistunutta meikkiä ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...