tiistai 30. elokuuta 2011

Lettiotsis x2

Mun piti eilen harjoitella permanenttirullausta kotona, mutta unohdin harjoituspään jalan kouluun niin kokeilinkin erilaisia lettejä. Tässä pari illan näperrystä:


Aloitetaan ranskalaisena lettinä, mutta otetaan lisäyksiä vain sisäreunasta, jolloin letti ei jääkään päähän ihan kiinni vaan jää oikeastaan roikkumaan otsan päällä. Toimii niin lyhyillä hiuksilla kuin pitkilläkin, lyhyillä vain tarvitsee hieman enemmän sorminäppäryyttä, kokeiltu on. Tein myös viime viikolla vastaavan letin asiakkaalle, mutta koska lyhimmät otsahiukset olivat jotain 4-5 sentin pituisia niin letti jäi hapsottamaan, tämä korjataan helposti sillä, että roikkuvalta puolelta otetaan hiuksia ikään kuin ulospäin jolloin lopputuloksesta tulee hieman pitsimäinen ja nätti niillä lyhyemmilläkin hiuksilla. Tällä kaverilla oli tukkaa niin reippaasti, että lopputulos jäi vähän paksuksi (oikea puoli), mutta kyllä se keventää ja antaa eloa kyseiseen lettiin.

Tässä taas letit tehty niin, että ainoastaan ulkopuolelle on tehty lisäystä ja koska en kiristänyt lettiä koko ajan niin se jää mukavan rennoksi. Lettiä saa helposti muunneltua sillä kuinka kaukaa hiuksia ottaa (vertaa kaksi ylintä ja alin).

Nää on tosi helppoja, tosin omaan tukkaan joutuu ehkä harjoittelemaan vähän enemmän. Mun mielestäni ainakin on helpompi laittaa toisen hiuksia kuin omiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...