perjantai 29. marraskuuta 2013

Mini-iloa


Olen ihan höpönä minikokoisiin kosmetiikkatuotteisiin. Niillä pääsee hyvin testaamaan tykkääkö tuotteesta ja jos ei miellytä niin ei tarvitse kärvistellä pitkään. Minusta on myös hienoa nähdä erilaisia - hyvinkin luovia - näytepakkauksia ja minituotteiden purnukoita.

Yksi omista suosikeista on Diorin voidenäyte. Normaali näytepussi, jossa on sulkumekanismi!
Onhan siinä näytteeksi paljon ylimääräistä roskaa. Toisaalta, itse en ainakaan osaa olla niin säästeliäs, että jemmailisin osittain käytettyjä näytepusseja montaa käyttökertaa, jos niistä edes riittää useampaan kuin yhteen käyttöön.

Hauska minituotteiden sattuma oli Anne Semonin vartalovoide. Espoon Radisson Blussa oli hoitotuotteina pieniä Anne Semonin tuotteita, joista yksi oli tosiaan vartalovoide. Yleensä en voi käyttää vartalollani kuin apteekin perusvoiteita, mutta tuo hotellituote sattui sopimaan minunkin iholleni ja tuoksui mielestäni hyvältä (sitruksiselta). Minipullo veteli viimeisiään kun erään BeautyBay-tilauksen mukana tuli Anne Semonin vartalovoidenäyte. Ulkoisesti pullo on eri näköinen ja nimi onkin pelkän Body Milkin sijaan Botanical Body Milk. Pitkä INCIkin näytti muutamaa loppupuolen ainesosaa lukuun ottamatta samalta. Ehkä hurjin asia oli tajuta, että hotellissa tuotteet eivät olletkaan jotain doveniveaa jättipullossa vaan jotain "oikeaa" sarjaa. Selvisi, että täysikokoinen 200ml pullo tuota vartalovoidettakin maksaa melkein 60 euroa!

Vaikka monta minituotetta vie reilusti vähemmän tilaa kuin saman verran täysikokoisia, mun ongelmani on, etten osaa luopua edes loppuun käytetyistä pienistä lasisista voidepurkeista tai muovisista pulloista. Saattaahan niitä joskus tarvita!  niin varmaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...