sunnuntai 30. elokuuta 2015

Toisen roska

...on toisen aarre. Vai miten se meni?

Eräässä miitissä nappasin Sensaistin Marilta ylijääneen Sisleyn kassin. Kassi on varmaan jonkinlainen kaupanpäällinen ja sillä ei enää ollut Marille käyttöä.


Suuren kokonsa ja vetoketjunsa takia kassi on ollut mulle ihan korvaamaton keikkakassi. Mukaan mahtuu perusvälineet meikin ja kampauksen tekoon eikä tarvitse miettiä, että jotain tippuu matkasta.


Kosmetiikassa on sellainen ajatus, että kaikki ei sovi kaikille ja minun hutini voi olla jonkun toisen suosikkituote. Mun mielestäni tuo on sellainen ajatus, jota kannattaisi toteuttaa muussakin kuin kosmetiikassa.

Meidän taloyhtiön roska-aitaus näyttää tosi nololta ja säälittävältä. Viikottain joku päättää jättää pienen muuttokuormallisen ihan kelpoa tavaraa, joka on joko suoraan moitteetonta tai pienellä vaivalla kunnostettavissa. Esim. eilen tuolta aitauksesta löytyi höyrysilityslauta, joka olisi tarvinnut vain uuden, muutaman euron kankaan. Joskus tavara löytää uuden omistajan, mutta usein sateeseen pilantumaan jätetyt tavarat vain päätyvät kaatopaikalle. Toisen roska voi ihan oikeasti olla toisen aarre!

2 kommenttia:

  1. Todellakin, kierrätys kunniaan! En ikinä heitä käyttökelpoista tavaraa roskiin vaan vien kirppikselle, lahjoitukseen tai annan tuttaville - kauhulla minäkin joskus katselen roskakatokseen vietyjä tavaroita, jotka saisi tosi helposti kunnostettua aivan käyttökelpoisiksi :( Facebookin kierrätysryhmät ovat ehkä vähän parantaneet tilannetta? Niissä näyttäis ilahduttavan ahkerasti tavara vaihtavan omistajaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin ryhmissä on kyllä kiitettävästi näyttänyt tavara liikkuvan! Erityisesti ehkä harmittaa rikkinäiset kodinkoneet, jotka kuuluisivat elektroniikkakeräykseen sateisen roskiksen sijaan. :/ Innolla odotan uusia muovijätteen kierrätyslaareja! Sitä kun joka tapauksessa tulee jo pelkästään elintarvikkeiden kanssa.

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...