sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tavallisen ihmisen ekoelämää

Kaikessa on ääripäänsä ja harvoin mikään ääripää on sellainen, jossa "tavallinen" ihminen  kykenisi olemaan. Luin keväällä Bad Feminist -kirjaa ja sen alkusanat jotenkin kolahti. Ei ole pakko olla täydellinen edistääkseen jotain ajatusmaailmaa, olipa se sitten feminismi, ruokailu tai vaikka eko-elämäntapa. Jokaisen vain täytyy hyväksyä epätäydellisyytensä ja tehdä parhaansa. Jos ei voi tehdä ihan kaikkea, voi tehdä ainakin jotain!

Miten visuaalinen, vaatteista ja kosmetiikasta kiinnostunut ihminen voi elää vähän parempaa elämää?
Ajattelin raottaa omaa ajatusmaailmaani ja niitä pieniä tekoja elämässäni.



Vaatteiden kanssa olen tosi tarkka, niiden täytyy olla hyvälaatuisia, käytössäkin nypyttömiä ja värien pitää pysyä pesuista huolimatta. Hankinkin suurimman osan vaatteistani 2nd handina. Toki käytetyn tavaran saa edullisemmin kuin uuden, mutta jos tietää mitä etsii, maailma on pullollaan käyttämättömiä vaatteita ja kenkiä, jotka joku on todennut itselleen hutiostoiksi. Toki käyttämättömästä joutuu maksamaan enemmän kuin käytetystä, mutta monesti hinta on silti reilusti pienempi kuin uutena. Toisaalta kirppariharrastaja ja löytöjä bongaileva tarjoushaukkakin voi tehdä hutiostoja. Olennaista on kuitenkin tunnistaa oma tyylinsä ja jättää ne tyyliin sopimattomat tosiedullisetkin löydöt jo kauppaan tai sinne kirpparipöydälle.

Minulle on myös hyvin tärkeää, että tuotteet kestävät myös vaatetuksen ulkopuolella. Sisustamisessa olen tarkka, mutta en mikään harrastaja. Haluan lähtökohtaisesti hankkia tarvitsemani tuotteet vain kerran. Olen oikeastaan häiritsevänkin ylpeä valurautapannustani, jonka vanhempani ovat kymmeniä vuosia sitten saanet häälahjaksi. Samalla katson iloisesti uutta kirjahyllyäni, jolla on ikää vähintään parisenkymmentä vuotta, sitä on kasailtu, purettu ja käytetty. Nyt se sai osakseen vanhojen pinttymien hionnan ja maalikerroksen. Hylly kestää vielä vaikka seuraavat parisenkymmäntä vuotta.




Mutta mitäs sitten kun otetaan monen mielestä maailman turhin asia tarkasteluun: kosmetiikka.
En missään nimessä halua olla siinä leirissä, joka sanoo että kosmetiikka on turhaa. Sillä on paikkansa ja jokaisella harrastuksensa. Kuitenkin jos vertaa ulkotakkia ja vaikkapa ripsiväriä, toinen voi perustella Suomen talvessa tarpeensa, toinen ei. Kosmetiikkaharrastajana haluan kuitenkin tehdä sen mitä voin.

Muutama vuosi sitten tuskailin aiheuttamaani roskamäärää ja tajusin, että vaihtoehtojakin on.
Surautin itselleni hyvän kasan kestovanulappuja. Vanulaput ompelin leikkuujätteistä (siis puhtaista, muuhun liian pienistä kangaspalasista) ja osan saumasin reunoista. Samat laput on edelleen käytössä ja hyväkuntoisia. Toki laput ovat ensimmäisissä pesuissa kutistuneet, mutta toimivat hyvin. Kestovanulappuja voisi tehdä hyvin vaikka vanhasta t-paidasta. Tällöin sille muuten ehkä tekstiilijätteelle tulisi ainakin jotain uutta elämää.

Kestovanulappujen kanssa nousee tietysti kysymys, että mites kynsilakan. Moni käyttää vanulappuja vain kynsilakanpoiston yhteydessä. Voisin kuvitella, että kestovanulappu menettää merkityksensä nimenomaan lakkojen kanssa, mutta onneksi on vaihtoehtoja! En muista milloin olisin viimeksi tarvinnut vanulappuja kynsilakkojen kanssa sen jälkeen kun askartelin itselleni kynsilakanpoistopurkin. Sienen olen toki välillä vaihtanut, mutta hyvin moneen kertaan yhdestä sienestäkin on. Kun poistoaine on kulunut loppuun, olen yleensä vain täyttää purkin uudelleen.




Olennaista on tietysti kosmetiikassakin se vähemmän on enemmän -ajattelu, mutta silloin kun niitä tuotepakkauksia tulee, minulle on tärkeää päästä niistä eroon kierrättämällä. Jotkin pakkaukset käytän itse uudelleen. Huomioin kynsilakkojen ongelmajäteaspektin hyvin tarkasti. Painepullot tyhjennän ja vien metallinkeräykseen. Lasipakkauksista kierrätän lasinkeräyksessä ne pakkaukset, joita voi, muille yritän keksiä uutta käyttöä. Tykkään kosmetiikassa lasipakkauksista, mutta ne on monesti tehty lasista, jonka sulamispiste on peruslasia korkeampi, joten niitä ei tavalliseen tapaan voikaan kierrättää. Tällä hetkellä kipuilen sen kanssa, että en kerää kaikkia muoviroskia ja vie niitä muovinkeräykseen. Meillä tämä puoli on nimittäin aika hankalasti hoidettavissa pitkähkön keräyspiste-koti-välimatkan takia. Ehkä jonain päivänä.

Toisaalta bloggaajana haluan ajatella, että joku saattaa tehdä parempia ostopäätöksiä ja ostaa vähemmän niitä huteja sen takia, mitä olen kirjoittanut. Minä ainakin punnitsen ostopäätöksiäni monesti sen perusteella mitä muut ovat tuotteista sanoneet. Usein olen toki ostanut tuotteen jonkun blogin suosituksesta, mutta ehkä jopa useammin olen reilusti säästynyt itselleni sopimattomalta tuotteelta koska olen arvioita lukiessani perääntynyt.

Millaisia pieniä juttuja sinä teet?

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Kuorinta hiuksille ja kiiltävä tukka ilman silikonia


Postauksen tuotteet saatu

Redkenillä oli muutamia vuosia sitten yksi mun suosikkituotteistani: silikoniton hiusöljy. Silikonilla on hiusöljyissä ja -tuotteissa paikkansa, mutta pelkästään öljyistä koostuva tuote sai hiukset tuntumaan erityisen pehmeiltä. Tuote kulki diamond oil -tuoteperheen alla. Olin siis innoissani kun sain testattavakseni diamond oil glow dry -tuotteita.

Mun hiuksissani on yksi aika suurikin ongelma. Hiukset ovat latvoistaan käsitellyt, karheat ja kiillottomat, mutta hiuspohja rasvoittuu todella nopeasti ja tukka on hyväkuntoinen, jopa lasimainen. Niillä silikonisilla hoitoaineilla on paikkansa myös minun kylpyhuoneessani, mutta jos joka pesulla läträän silottavimmilla hoitoaineillani, niin näytän puhtaallakin tukalla siltä kuin hiuksia ei olisi pessyt sitä viikkoon. "Hoitavat" shampoot eivät myöskään auta aiheessa, kun valmiiksi kiiltävästä tyvestä tulee entistä kiiltävämpi ja raskaampi - lopputulos ei ole kovin puhtaan oloinen. Glow dry -shampoo siis toimii aika mainiosti perusshampoona. Suunnilleen joka toisella pesukerralla olen vuorotellut Redkenin All Softin ja Glow Dryn kanssa. Tämä estää pahinta lähmätukkafiilistä, mutta latvat pysyvät pehmeinä ja hoidettuina.

Tuoksusta minulle tulee mieleen vuosien takainen suosikkituoksu: Yves Rocher Ming Shu.

Hyvää peruskauraa siis, mutta mulla on jotain parempaa esiteltävää:




Siis mitä? Kuorinta, joka kiillottaa hiuksia? Kuorinta hiuksille? Mitä ihmettä!? Oli mun ajatukset kun sain tuotteen käsiini. Olihan se kokeiltava!

Ensimmäisen kerran itse asiassa kokeilin tuotetta kokonaan ilman hoitoainetta, jotta saisin käsityksen tuotteen hyödyllisyydestä. Olin ällistynyt. Kun kuontaloni on veden kanssa kosketuksissa, siitä tulee yksi iso rastapallo. Levitin kuorinnan ohjeen mukaisesti pesemättömään, mutta kosteaan tukkaan, hieroin hennosti latvoihin ja rastapallo oli ihan oikeasti hyvässä kuosissa! Sormilla haromalla takkupallo aukesi ja pyyhekuivauksen jälkeen harja aukaisi kaikki solmut. Tukka oli kyllä kuivaessaan aikamoisen kuiva, mutta jos pelkästään kuorintaan tarkoitettu tuote teki tällaista jälkeä, olin löytänyt jotain aika hienoa.

Edelleenkään en ole ihan ymmärtänyt miksi tuote on kehitetty ja miten se toimii, mutta kyllä se toimii. Parhaan lopputuloksen tietysti saa kun käyttää ohjeiden mukaan kaikkia kolmea tuotetta yhdessä. Vaalennetulla tukalla en missään nimessä ottaisi sarjaa ainoiksi hoitotuotteiksi, mutta yhdistettynä edellä mainittuun tapaan nämä on kyllä pelastaneet minun tyveni, joka muuten näyttäisi puhtaanakin likaiselta.

Oletko aiemmin kuullut hiuskuorinnasta?

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tavaroiden vähentämisen autuus

Olen aiemminkin maininnut siitä, kuinka on ollut suorastaan hypnoottista katsoa declutter-videoita. Siis videoita, joissa ihmiset tyhjentävät kaappinsa kaikesta itselleen turhasta esim. ylimääräisestä kosmetiikasta tai vaatteista joita ei koe enää omakseen. Nyt olen päässyt asteen eteenpäin.

Kaikki kai lähti siitä kun piti pakata elämänsä matkalaukkuun ja muuttaa moneksi kuukaudeksi muualle. Siis minähän vihaan pakkaamista, mutta jotenkin onnistuin saamaan kaiken tarpeelliseksi ajattelemani mukaan. Muutaman mekon otin matkaan, jotka voin laskea täysin ylimääräisiksi = en käyttänyt niitä kertaakaan. Toki koin pientä ongelmaa toiseen suuntaan. En ollut pakannut talvitamineita, koska oletin että pärjään +20 asteessa kyllä niillä samoilla vaatteilla, millä pärjään Suomessakin syksyllä. Siitä ehkä toisen kerran. Muuten kuitenkin pakkasin tosi hyvin!

Paikan päällä en kokenut tarvitsevani (niitä talvivaatteita lukuun ottamatta) varsinaisesti mitään. Varsinainen capsule wardrobe! Tiesin kuitenkin jo lähtiessäni että saatan palatessani tarvita toisen matkalaukun jotta saan kaiken paikan päältä hankkimani kuljetettua Suomeen. Tiesin että haluan joitain paikallisia juttuja. Tuli muutama mutka matkaan. Jostain syystä kuvittelin, että jos ostan liput Finnairilta, niin saan ylimääräisen laukun heidän hinnastonsa mukaisesti. Ei, niin ei käynyt. Vaikka lippu oli Finnairin nimissä, matkan alkupätkän liikennöi Qantas ja hintaa tavaroille olisi tullut 280 dollaria jokaiselta alkavalta viideltä kilolta. Oli vähän mietittävä mikä on noin ison rahan arvoista.




Voi sitä tuskaa kun piti takaisin tullessa pakata elämänsä melkein puolen vuoden ajalta noin 30 kiloon ja mikä on sen arvoista, että haluaa mukanaan viedä. Jouduin lahjoittamaan ihan uskomattoman kasan tavaraa. Siitä se kai ihan oikeasti lähti. Mutta pahempaa oli luvassa. Kotona odotti muuttokuorma ja uuden kämpän hankinta. Kun kaikki kahden ihmisen tavarat on konmarimaisesti keskellä lattiaa - tai paremminkin täyttämässä koko vanhempiesi alakerran ja vähän enemmän, tulee tuska. Siitä se todellakin lähti. Teki mieli vain polttaa kaikki mitä omistaa.

Näiden kokemusten innoittamana olen myynyt aika paljon tavaraa, josta en koskaan olisi uskonut voivani luopua. Olen myynyt aarteitani ja tuntenut hyvää oloa siitä kuinka ne ovat palvelleet minua ja saavat nyt uuden kodin. Toisaalta olen saanut myytyä tavaraa, jotka ovat aiheuttaneet pahaa mieltä. Miten olisi esimerkiksi äärimmäisen kauniit city-kumpparit, joiden ajatteleminenkin saa unohtamaan niiden käytön. Siitäkös se paha mieli sitten iskeekin, noistakin maksoin sen ja sen verran enkä edes käytä niitä. Miksi ne olivat niin kamalat? Kumpparit olivat tosi kapealinjaiset, niissä oli aitoja nahkayksityiskohtia ja ne näyttivät lähestulkoon nahkasaappailta. Sellaiset joista unelmoi ja kuvittelee käyttävänsä niitä nyt ja aina. Ihan täydelliset siis, tavallaan ainakin. Kapeus joka niistä teki erityisen tyylikkäät kuitenkin aiheutti sen, että kenkiin muodostui aika mainio alipaine. Kenkien pois ottaminen oli siis vähintäänkin vaikeaa, jopa aika tuskallista. Ei olleet mitkään Hait, jotka vaan sujautetaan jalkaan ja pois. Nyt ne on poissa silmistä ja mielestä!

Kai se on sama kuin painonhallinnassa tai tupakoinnin lopettamisessa: kaikki pitää itse hoksata että voi edes miettiä muutosta. En tiedä tulenko koskaan omistamaan vain 30 vaatekappaletta tai olla keräämättä "ihan kiva" -juttuja, mutta haluan että seuraava muutto ei ole ahdistavaa ainakaan tavaramäärän takia.

Kiinnostaako decluttering?

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Parempi vaalennus kotona



Mun ehdoton ohje kampaajana on, että jos haluat tukkasi vaaleammaksi, mene kampaajalle. Piste.

Mun seuraava poikkeusohjeeni kumpuaa siitä, että olen ihminen. Tällä hetkellä olen vastavalmistunut ja teen vain keikkatyötä. Säännölliset tulot menee vuokraan ja peruslaskuihin, kaikki ylimääräinen stipendeistä pieniin palkkioihin sulaa kyllä isompiin laskuihin. Haluaisin kovasti käydä kampaajalla ja uskon että sekin päivä tulee lähiaikoina. Sitä ennen se 15cm tyvikasvu ja kuivat latvat on vaan hoidettava budjettikeinoin.

Lähdetään vielä siitä, että vaalenna hiuksiasi itse vasta sillä hetkellä kun se on ihan aidosti täysin viimeinen mahdollisuus. Se että "ei viitsis" maksaa kampaajalle yli sataa euroa väristä ei riitä. Jos et ole valmis kestämään vaalennuksesta koituvia mahdollisia lisätöitä, älä edes mieti itse vaalentamista. Ei olis kerta eikä edes kolme kun joku on sitä mieltä, että kampaajalla vaalentaminen on kallista, mutta palaa pää karrella ja tukka pilalla kampaajan luokse. Pahimmillaan vaihtoehtona saattaa olla alkuperäistäkin kalliimpi kampaajakäynti, hiusten leikkaaminen, pitkä uuden tukan kasvattaminen tai superkalliit pidennykset.

Olenko nyt pelotellut tarpeeksi? Ai en? No jatketaan eteenpäin.

Näkisin kotivaalennuksessa kolme isoa ongelmaa:

1) Toisen ihmisen tukan värjääminen on paljon helpompaa kuin oman. Tämä johtunee siitä, että kädet, silmät ja tukka ovat väliaikaisesti ihan väärissä paikoissa. Jos haluaa vaalennuksesta esimerkiksi tasaisen ja myös takaraivolle sekä niskaan ulottuvan, niin olisi hyvä nähdä kaikki mitä tekee. Tässä auttaa tietysti jos saa lisäkäsiä ymmärtävältä apurilta. Ja ei, peili ei yleensä riitä ellet ole tosi näppärä tekemään asioita täysin peilikuvana. Minä en ainakaan ole.

2) Vaalentaja ei tiedä väreistä tai vaalennuksesta yhtään mitään.

Kuinka ongelmasta selvitään? Käy kampaajalla tai selvitä mistä on kyse.
Ihan perusjuttuja värjäyksestä voi lukaista esimerkiksi Saara Sarvaksen vanhasta postauksesta. Kannattaa myös lainata kirjastosta jokin värejä käsittelevä hiusalan oppikirja. Perusteoriaa löytyy ainakin kirjasta nimeltään Väriä ja kiharaa.

3) Jos olet aidosti valmis oppimaan ja olet imenyt värjäyksen teorian mieleesi, seuraavaksi ongelmaksi muodostuu kaupan värit. Suurin ongelmahan näissä väreissä (tässä postauksessa väri=vaalennus) on että purkit yrittävät tarjota jotain jokaiselle. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Vaalennusaineen kanssa tuleva hapete on yleensä niin tuju, että tummempaakin tummemmaksi hiuksensa värjänneet saisivat kutrinsa vaalenemaan. Tämä tarkoittaa mahdollisimman tujua hapetetta eikä sen paketin kyljessä pääsääntöisesti lue hapetteen voimakkuutta.




Kysyt nyt siellä, että mikä se ongelma tässä on, eikö tujummalla hapetteella saa vaaleamman tuloksen? Ei. Ongelma on siinä, että mitä kärsineempi ja käsitellympi hius on, sitä rikkoutuneempi sen rakenne on. Vaikka olisit kuinka löytänyt tuotteen, joka sanoo että korjaa kolmen vuoden aikana hiukselle tapahtuneet vauriot ja tekee muutenkin taikojaan, se ei yksinkertaisesti pidä paikkansa. Otetaan vanha kunnon kananmunaesimerkki. Hiukset on tässä esimerkissä kananmuna ja kuuma vesi on kaikenlaiset värjäykset ja muut vaurioittavat käsittelyt. Jos laitat kananmunan kiehuvaan veteen ja otat sen pois kolmen minuutin kuluttua, rakenne on muuttunut täysin. Et voi enää korjata kananmunaa juoksevaksi. Mitä enemmän munaa keität, sen kiinteämpi kananmuna on, mikään ei sitä muuta takaisin. Sama hiuksissa, tosin lopputulos on se, että kiinteytymisen sijaan hiuksesta tulee vaaleampi ja hauraampi.

Palataan asiaan. Jos siihen keitettyyn kananmunaan eli käsiteltyyn hiukseen laitat vaalennusaineen, sanotaan vaikka 12% hapetteella, tukka kyllä vaalenee. Voi kyllä olla että suihkussa hiukset jäävät käteen tai ainakin muuttuvat venyväksi purkaksi, joka kuivana katkeilee. Samaan katastrofin ainekset sisältävään lopputulokseen toki pääsee laimeammallakin hapetteella, mutta se vaatii lähtökohtaisesti vähän enemmän yritystä. Toinen on se, että mitä vahvempaa hapetetta käytät, sitä todennäköisemmin saat päänahkasi kutiamaan, kirvelemään ja pahimmillaan palamaan vesikelloille. Ainakin meillä opiskeluaikana puhuttiin siitä, että yli 3% hapetetta ei edes saisi laittaa päänahkaan, koska se voi aiheuttaa edellä mainittuja, aika vakaviakin, ongelmia. Monesti kampaamoasiakkaat sanovatkin vaalennusaine päässään, että eihän tämä kirvele yhtään. Kun sen ei kuulu kirvellä ja polttaa. Yleensä kaupan vaalennuspaketeissa hapetteen vahvuus on jotain välillä 9-12%. Että ihmekös jos nahka ei iloitse.

Mikä avuksi? Tietysti kaupan väripaketin hapetetta voi laimentaa värin sekoitusvaiheessa ihan vain vedellä. Tämä kuitenkin tuottaa vähän ongelmia, koska me ei edelleenkään tiedetä alkuperäistä vahvuutta. Toisaalta tämä vaatii pientä matemaattista näpertämistä ja kaiken kukkuraksi liian iso vesimäärä hapetteessa voi tehdä värimassasta ihan liian löysää, jolloin se lähtee valumaan. Tykkäsin kovasti kun Biozell aikanaan myi pieniä hapetepulloja ja vaalennusjauhetta erillisissä pakkauksissa. Vaan nuo ruokakaupan aarteet on vähin äänin lähteneet kauppojen hyllyiltä.




Mitäpä sitten? Ainakin jokainen minun käyttämäni väri on hapetteena käyttänyt vetyperoksidia (muitakin varmaan on, tarkasta). Se on sellaisenaan apteekeista saatava aine, joka maksaa muutaman euron pikkupurkilta. Toki et saa sataprosenttisesti samaa tuotetta kuin värinvalmistajan hapete, jotka yleensä sisältävät hajusteita, mahdollisia apuaineita ja jotain jolla litkusta saadaan paksumpaa.

Itse toimin niin, että merkkaan alkuperäisen hapetepullon kylkeen kuinka paljon hapetetta alunperin oli, tyhjennän pullon ja korvaan aineen apteekin 3% vetyperoksidilla. Lopun voi hoitaa ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa (koti)värjäyksen. Samaa ainetta voi muuten käyttää esimerkiksi kulmien värjäykseen tarkoitettujen väriaineiden kanssa.

Kun kaikki kolme kohtaa on kunnossa, voit vielä perääntyä. Jos kuitenkin haluat lähteä kokeilemaan, tee se omalla vastuullasi. Hiuksensa voi pilata vaikka kuinka tietäisi missä mennään ja aina voi tulla yllätyksiä. Kuitenkaan itse en ilman apteekin vetyperoksidia tai reipasta laimentamista edes lähtisi yrittämään. Se johtaisi vaan itkuun ja heinäkasaan.

Lähdetkö vielä kokeilemaan vaalentamista uusin vinkein vai sainko käännytettyä?

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Suuri aussikosmetiikan katsaus

Kun lähdin Australiaan, kyselin teiltä onko jotain mistä haluaisitte minun kirjoittavan. Yksi iso toive oli kirjoittaa sikäläisestä kosmetiikasta. Olin tietysti heti mukana, mutta miksi sitä postausta ei ole vieläkään näkynyt? Koska niitä kiinnostavia tuotteita ja merkkejä on niin paljon!

Aussikulttuuria dominoi tietty rentous ja no worries -asenne. Tämä on läsnä myös pukeutumisessa, mutta ihan selkeästi kosmetiikan käytössäkin. Australiassa on ihan tuhottoman paljon erilaisia luonnonmukaisia, luonnollisia ja "luonnollisia" merkkejä tai ainakin firmoja, jotka markkinoinnissaan hyödyntävät lumenemaista yhteyttä luontoon. Sitten on niitä merkkejä, joita ei ikinä tajuaisi lähteneeksi Australiasta.

Osa merkeistä on hankkinut itselleen kaikki mahdolliset sertifikaatit, yksi niistä on Inika, johon itse tutustuin alkujaan LookFantasticin joulukalenterin kautta. Luomu, vegaaninen ja cruelty free. Sitten on tietysti niitä merkkejä, jotka luottavat enemmän luonnonmukaiseen fiilikseen. Jokaiselle jotakin, mutta luonnollisuus eri muodoissaan on se juttu.




Natiosta mulle tuli mieleen, että tää on muuten Australian Lumene.  Lumenella ja Natiolla on samaa filosofiaa luonnosta lähtöisin olevia ainesosia ja luonnollista kauneutta myöten. Tietyssä mielessä hyvin perustuotteita, niitä joita on helppo lähestyä, mutta tuote on kohtuuhintainen ja tekee minkä pitää. Kuitenkin tavallaan vähän tylsä.

Jos Natiosta tuli lumenefiilis, niin totta puhuen se tuli aika monesta muustakin. Tosin Australiassa firmat korostavat erityisesti olevansa cruelty free, kuten Nude by Nature tekee. Filosofialtaan lumenea, fiilikseltään BareMineralsia, mutta kuitenkin vähän enemmän.




Sitten on tietysti niitä vanhoja tuttuja, jotka ihan aidosti tuntuvat jopa piilottelevan alkuperäänsä. Fudge on australialainen tai ainakin sieltä lähtöisin, vanha juttu, mutta tuo tieto on ihan uskomattoman vaikea kaivaa!

Puhumattakaan Beccasta. Yritin paikan päällä ollessani kysellä mitä paikallista kosmetiikkaa kannattaisi kokeilla, mutta ei mulle oikeastaan osattu sanoa. Ehkä kysyin vaan vääriltä ihmisiltä. Onneksi on Google. Erilaiset naistenlehdet on tehneet pitkiä listauksia australialaisista pakko-kokeilla -tuotteista. Kaikissa niissä mainittiin tietyt merkit ja mukana oli aina Becca. Ihmettelin hirveästi että miten niin, tosi jenkkimerkkihän se on ja tuotteita oli Aussilasta ihan uskomattoman vaikea saada.

Eipä mitään, tylsinä iltoina googlailin lisää ja lopulta löysin, että Becca on perthiläisen meikkaajan Rebecca Morrice Williamsin perustama yritys. Näyttää siltä että markkinointi on - ihan loogisestikin - suunnattu jenkkeihin. Mutta voi pojat kun se tausta on häivytetty!




Alpha-H, jolta löytyy yksi mun ehdottomista suosikkituotteista, Liquid gold. Merkki on ihan kohtuullisen hyvin edustettuna ja mainostettuna myös eurooppalaisissa nettikaupoissa ja australialaisuus on ollut tiedossa. On kuitenkin ollut mielenkiintoista seurata kuinka meillä vähän vähemmän tunnettu merkki onkin kotimaassaan (ylläri!) niin iso juttu, että firma ostaa mainossivuja Voguesta. On aidosti mielenkiintoista katsoa näitä juttuja ihan erilaisesta näkökulmasta.

Alpha-H Liquid gold hinta n. 40 eur, pakkaus 100ml.

Melkein jokainen suomalainen nainen on katsonut sen verran ostos-tv:tä nuorena, että Nad's jos mikä on australialainen. Viimein pääsin myös testaamaan tuota kuuluisaa geeliä. Raahasin sitä kotiin useamman purkin edellisen kerran käydessäni. Ihan aidosti tykkään tuotteesta. Ei satu kunhan kaikki tekee ohjeen mukaan eikä yritä riuhtoa karvoja irti liian kosteassa tai kuumassa. Jännä kyllä, Nad's ei kotimaassaan ollut mitenkään uskomattomassa huudossa. Merkkiä löytyi kyllä, mutta tuo alkuperäinen geeli oli toisinaan kiven alla. Ehkä tämä on vain yleinen trendi, jonka mukaan ihmiset mieluummin käyttävät kylmävahaliuskoja tai perinteistä vahaa. Testasin muuten Nad'sin kylmävahaliuskatkin, ei vakuuttaneet. Ehkä en vain ole vahaliuskojen ystävä.

Nad's geelin hinta n. 15 aud, n. 10 eur, pakkaus 170g.

Jurliquen mainitsinkin aiemmin siitä että luulin merkkiä ranskalaiseksi. Ei, sieltä se luonnollinen ajatusmaailma tulee taas Australiasta. Tähänkin merkkiin muuten olen tutustunut nimenomaan LookFantasticin kautta! Jotain tuotteita olen saanut joko yllätysboksista tai joulukalenterista. Tykkään suunnattomasti ruusuntuoksuisesta kasvosuihkeesta. Varsinkin talvella Suomen kuiva ilma ja ilmastointilaitteet saa ihon jopa hilseilemään. Jurliquen ruususuihke auttaa ihan oikeasti. Muutama suihkaisu, niin flunssanaama tai kuivuudesta hilseilevä talvi-iho tuntuu ja näyttää hyvältä.

Rosewater balancing mist 49 aud, noin 35 eur, pakkaus 100ml.




MOR ei edusta sitä luonnollista meikkituotetta, mutta on tosi vahvasti esillä monessa paikassa. Ajatuksena on enemmänkin ylellinen hemmottelu kuin mikään muu. Mukana on kynttilöitä, kosteusvoiteita, huonetuoksuja ja kosmetiikkapusseja. MORin taustalla on enemmänkin kokonaisvaltainen luksus kuin pelkkä kosmetiikka. Tähän ajatukseen kuuluvasti pakkaukset on todella viimeisen päälle suunniteltuja. Kokeilemani käsivoide oli perushyvä käsivoide, mutta pakkaus on oikeasti aika kaunis.

MOR-käsivoide n. 30 aud, noin 22 eur, pakkaus 100ml.




Jos kaikissa aussikosmetiikkalistauksissa oli Becca, niissä oli ehdottomasti myös Jojoba Companyn jojoba-öljy. Jojoban pitäisi käydä suunnilleen kaikkeen muuhun paitsi syötäväksi. Itse en ehkä löytänyt tämän öljyn hienoutta, mutta tykkään ehdottomasti monikäyttöisyysajatuksesta ja toisaalta siitä, että öljy on enemmän tai vähemmän paikallista. Kun sanon enemmän tai vähemmän paikallista viittaan tietysti siihen, että Australian mannerhan on suunnilleen Euroopan kokoinen alue. Ei meillä ainakaan toistaiseksi Suomessa kukaan kehu vaikkapa portugalilaista tuotetta lähituotteeksi.

Öljyn hinta 20 aud, noin 14 euroa, pakkaus 30ml.




Sydneyssa kotiaan pitävä Brite ihastutti värikkäillä pakkauksillaan ja mielenkiintoisilla tuotteillaan. Tässä on toinen firma, jonka tuotteita pakkasin matkalaukkuuni toisella käynnilläni. Erityisesti pastellivioletin hiusvärin ylläpitoon tarkoitettu shampoo kolahti muhun ihan täydellisenä hopeashampoona. Tuotteet on tehty Australian sijaan Kiinassa. On kuitenkin hankkinut itselleen jokaisen mahdollisen sertifikaatin luonnonmukaisuudesta, eläinkokeettomuudesta ja vegaaniudesta. Ulkomuodoltaan purkit tuovat mieleen brittiläisen Bleach Londonin.

Shampoon hinta 16 aud, noin 12 euroa, pakkaus 300ml.




Ulkomuotonsa ja filosofiansa takia yksi mielenkiintoisimmista merkeistä on turkoosi Kora organics. Yksinkertaisen kauniissa pakkauksissa on jopa skandinaavinen fiilis. Hinnaltaan Kora on kuitenkin mun makuuni aika korkea, joten perussaippuaa ja kosteusvoidetta lukuun ottamatta mulla ei merkistä ole omakohtaista sanottavaa. No okei, tykkäsin suunnattomasti kuinka nopeasti tuo kosteusvoide imeytyi eikä jättänyt lähmää tai tahmafiilistä iholle. Tuoksutkin on aika hennot siihen nähden, että organics-liitteellä varustetut tuotteet voivat olla aika vahvoja.

Kosteusvoiteen hinta 50 aud, noin 36 euroa ja pakkaus on 175ml. Palasaippuan hinta 22 aud eli noin 16 euroa.

Jos olet yhtään innostunut pin-up -kulttuurista tai vaikka Benefitin retrohengestä, niin kannattaa vilkaista myös Glamourflage! Paljon olisi tietysti enemmänkin maantieteellisesti isossa maassa kokeiltavaa ja nähtävää myös kosmetiikan saralta.

Oliko vanhoja tuttuja vai uusia ajatuksia?

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Joulukalenterihulluus

En ole mikään suunnaton jouluihminen siinä mielessä että jouluna tarvitsisi ripustella tonttuja ja joulukuvia seinille. Mutta on yksi asia, joka on ollut mulle tärkeä: joulukalenteri. Pienenä mulla saattoi olla useampi kuvakalenteri ja ainakin yksi suklaakalenteri. Suklaakalentereissa tärkeintä oli se, että sai valittua ulkokuoreltaan maailman hienoimman tai sen, jossa suklaa oli oikeasti hyvää.

Myöhemminkin suklaakalentereita on ollut, mutta se on ollut enemmänkin hyvää suklaata kuin minkäänlaista joulunodotusta. Tuli vuosien tauko. 2013 löysin jotain superhienoa, jolla joulukalenterit tuli takaisin mun elämääni. Benefit oli julkaissut kosmetiikkajoulukalenterin omista tuotteistaan JA toimitti sitä Suomeenkin!




Tykkäsin kalenterista, mutta vähän tietysti harmitti kun mukana oli aika paljon myös krääsää: halpoja koruja ja lapsille suunnattuja hiustarpeita. Tästä syystä jätin seuraavana vuonna ostamatta. Nykyisin Benefitin kalentereissa on vain 12 luukkua 12 days of Christmas -ajatuksella, mutta sisältökin on sitten vain kosmetiikkaa.

2014 olin ensimmäistä kertaa itse mukana kosmetiikkabloggaajien järkkäämässä kalenterissa. 2015 ar voin lukijalleni oman versioni kosmetiikkajoulukalenterista, mutta olin myös ostanut LookFantasticin kalenterin.




Postikuluineen 79 euron kalenteri kyllä vähän kirpaisi, mutta tykkäsin boksista ihan suunnattomasti. Olen löytänyt kalenterin kautta monta suosikkituotetta ja oli hauska arvuutella mikähän ripsiväri sieltä ripsivärinmuotoisesta luukusta paljastuu. Tuotteita oli todella laajasti suihkugeeleistä meikituotteisiin ja merkkejä oli niin tuttuja kuin vähän tuntemattomampiakin.

Viime vuonna jätin kalenterin hankkimatta, koska tiesin että en olisi niitä tuotteita keväällä kotona kuluttamassa ja halusin säästää rahaa. Kuulemma samoja tuotteitakin tämän vuoden 2015 kalenterin kanssa oli ihmeellisen paljon. Toisaalta jätin toiveeni Amerikan matkaaani, ehkä rapakon toiselta puolelta löytyisi joku superhieno, joka olisi pakko saada. Kuitenkaan esim. Sephorassa myyjät eivät olleet kuulleetkaan ajatuksesta!

Näin välivuoden jälkeen se oli taas pakko saada. Ennakkotilasin itselleni tuon järkälemäisen kalenterin. Hinta oli noussut mun oman kipurajani yläpäähän. Sata euroa tuotteista joita ei tiedä alkaa olla jo aika iso juttu. LookFantastic sanoo että kalenteri sisältää yli 300 punnan arvosta kosmetiikkaa (noin 360 euroa). Oikeastaan mulle on ihan sama vaikka kalenteri lupaisi 500 euron arvosta tavaraa 100 eurolla, silti ollaan niillä rajoilla mitä haluan sokkona tuotteistani maksaa. Sadalla eurolla ja yli voi kuitenkin ihan aidosti ostaa jo muutamankin kalliimman tuotteen, joita on itse miettinyt ja haaveillut.





Kalentereitahan on ihan hirvittävän paljon nykyisin. Voi valita omansa ihan muutamalla kympillä tai usealla satasella. Monessa kalenterin sisältö kerrotaan jo valmiiksi. Tämä on ostajan kannalta toisaalta ihan kivakin juttu, voi etukäteen miettiä onko valmis maksamaan pyydettyä hintaa. Esimerkiksi Asoksen kalenteri on oikeastaan aika houkutteleva sisällöltään. Mukana on useampiakin omia suosikkejani, mutta toisaalta mukana on myös tuotteita joista en ole niin välittänyt ja osa ei vaikuta turhan kiinnostavalta muutenkaan. Esimerkiksi se Carmex ei ole yhtään sen kiinnostavampi minulle joulukalenterissa kuin kaupan hyllylläkään.




Hintaa on 55 puntaa, vaikka punnan kurssi onkin tullut reippaasti alaspäin, puhutaan silti lähes 70 eurosta. Totesin että sillä hinnalla voin ostaa niitä suosikkituotteitani täysikokoisina ja jättää turhat carmexit ja mustat kajalit jollekin muulle.

Paljon mielenkiintoisempi kalenteri ja hyvä oivallus Asokselta on heidän grooming-kalenterinsa. Miehille tarkoitettu kalenteri taitaa olla kosmetiikkasarjassa aika uusi tulokas. Moni voi pitää ajatusta ihan pöhkönä, mutta niin kauan kuin parrat on in, niin ihmiset on oikeasti aika kiinnostuneita niiden hoitamisesta ja laittamisesta. Toki mukana on myös perustuotteita kuten käsirasvaa ja shampoota, mutta kukapa niitä ei toisinaan tarvitsisi?




Mua itseäni jäi kyllä vielä houkuttamaan Ritualsin kalenterit. Hollantilainen Rituals tarjoaa kaksi hieman erilaista kalenteria täynnä minituotteita. Peruskalenterilla on hintaa 60 euroa ja deluxe-kalenterin hinta on 80 euroa. Deluxe on ulkomuodoltaan paljon hienompi 3D-joulukuusi pienillä lahjapaketeilla, mutta itse koin että sisällöltään peruskalenteri olisi minulle kiinnostavampi vaihtoehto. Kalentereissa on lähes samat tuotteet, mutta en kokenut että saisin deluxesta 20 euron verran lisäarvoa. Toki kysymys Ritualsin kalenterista on vähän teoreettinen - en minä nyt yhtäkään kalenteri tarvitse, saati sitten kahta. Katsotaan mikä on kalenterien tilanne kun veronpalautukset saapuvat.



Meinasitko hankkia joulukalenterin vai ärsyttääkö koko joulun ajatteleminen (melkein) lokakuussa?

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Niksi-Smykki: Kuinka pumppupullo ei vuoda laukkuun



Mun kaikkien aikojen suosikkimeikkivoide Make Up For Everin HD vetelee viimeisiään, mutta jokainen tippa on tästä tärkeästä tuotteesta käytettävä. Tuotetta kun ei enää valmisteta.

Korkki on pullosta jo hajonnut, eikä toisaalta pysynyt kuljettaessa paikallaan muutenkaan. Halusin kuitenkin voiteen mukaan Melbourneen lähtiessäni. Mutta miten saan pidettyä laukkuni siistinä ettei pullo omia aikojaan ruiski voidetta ympäriinsä?

Pyörittelin kädessäni silikonihiuslenkkiä. Ahaa! Pyörittelin Blaxini pumpun ympärille stopperiksi. Ei muuten pumppu pumppaile mitään vahingossa, sillä pumppu ei pääse silikonilenkin takia liikkumaan.




Tällä selvittiin Melbourneen ja takaisin. Aion tehdä kyllä toistekin.

Meinasitko kokeilla?

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Blogiarvioiden suurin ongelma

Koen että blogien arvioinnissa on yksi varsin vakava ongelma. Se ongelma on aika. Kun bloggaaja saa uuden tuotteen testiin - joko omilla rahoilla ostetun tai saadun - sen haluaisi esitellä mahdollisimman nopeasti. Lyhyellä käytöllä ei kuitenkaan kaikista tuotteista voi saada ihan kattavaa kuvaa. Olen havainnut ongelman monissa lukemissani blogeissa ja on sitä nähty täälläkin.

Muistatteko hammasharja-arvioni Foreo Issasta? Olen ottanut laitteen uudelleen aktiivikäyttöön.
Australiaan otin mukaani nimenomaan Issan, mutta en perinteistä Oral B:n sähköhammasharjaa. Tiesin että Oral B:n akkua täytyy olla lataamassa koko ajan ja olisin taas tarvinnut yhden adapterin, jotta saan Eu-sähköpistokkeen Australiassa toimimaan. Foreon taas voin ladata tietokoneeni USB-portissa. Latasin muuten lähes puolen vuoden aikana harjani vain kerran.

Noin kuukauden asumisen jälkeen aloin käyttämään perinteisen harjan sijaan pelkästään Foreota. Mukanani minulla oli pieni hybridipää, joka sekoittaa silikoniharjaksia ja perinteisiä nylon-harjaksia.
Pieni koko taas sopii minun suuhuni paljon paremmin kuin harjan mukana tuleva iso harja. Kaikki meni tosi hyvin. Hampaat tuntuivat erityisen puhtailta ja ienongelmia ei ollut nähtävissä.

Harjaspää oli lähtiessä ollut noin kuukauden verran käytössä. Australiassa kolmen kuukauden käytön jälkeen aloin ihmetellä jotain kovaa suussani. Pelkäsin että hampaastani oli lohjennut pala. Pala osoittautui kuitenkin turkoosiksi ja harjaspäästä näytti puuttuvan yksi harjas. Yksitellen harjakset näyttivät irtoavan. Lisäksi nylon-harjasten tyvi alkoi näyttää likaiselta. Okei, täytyyhän harjaspäät vaihtaa kaikissa harjoissa, ajattelin.

Aloin laskemaan hybridipääni käyttöaikaa, noin neljä kuukautta. Foreo lupaa, että harjaspää täytyy vaihtaa vain kerran vuodessa. Hybridipäissä nykyisin lukee, että harjan käyttöaika on 6kk. Omani käyttöaika oli 4kk. Olen aina pitänyt Oral B -harjaspäitä kalliina. 4 kappaletta harjoja maksaa noin 20 euroa, viisi euroa per pää. Uusi vaihdetaan noin neljä kertaa vuodessa. Kokonaishinta n. 20 euroa/vuosi. Foreon harjaspäät taas maksavat 20 euroa kappale ja niitä pitäisi tällä vauhdilla vaihtaa kolmesti vuodessa, yhteensä 60 euroa/vuosi. Valmistajan mukaan vaihto pitäisi tehdä harjaspäästä riippuen 1-2 kertaa vuodessa, hinta 40-60 euroa vuodessa. Kalliiksi tulee!

Ostin uuden harjaspään Foreooni. Tällä kertaa alkuperäisen silikonipään, joka pysyy hygieenisempänä, joten sen voisi vaihtaa vain kerran vuodessa. Arvatkaas mitä? Alkuperäisessä arvostelussa pääosassa olleet ienongelmat palasivat. Silikonipää ei selvästi sovi minulle.

Miten tämä kaikki liittyy siihen alkuperäiseen ongelmaan eli blogiarvosteluihin? Sillä, että sain harjan reippaasti yli vuosi sitten ja nyt olen mielestäni ihan aidosti päässyt kokeilemaan harjaa ja näkemään tarpeeksi. Jos olisin sanonut harjan antaneelle elevenille, että arvioita voi odottaa puolentoista vuoden kuluttua, olisivatkohan edes antaneet harjaa? Toisaalta jos haluaa esitellä uutuustuotteita, on vähän myöhässä näin pitkällä testiajalla.




Tietenkään blogiarvioita ei voi lukea ihan kritiikittömästi tai kuvitella että yhdelle sopiva tuote olisi toiselle nappivalinta. Silti, tuntuuhan se bloggaajanakin vähän typerältä käydä "korjailemaan" omia mielipiteitään.

Mitä ajatuksia asia herättää?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Maailman tehokkain hopeashampoo

Fudgen hopeshampoo on jo legenda omassa sarjassaan. Tykkään tuosta vanhasta tutusta suunnattomasti. Shampoo poistaa kaikki merkit lämpimistä sävyistä eikä kuivata valmiiksi kuivaa vaaleaa tukkaa.

Vaikka mun tukkani ei tällä hetkellä mikään platinablondi olekaan, australialainen vesi sai hieman tummemmankin blondin kellertämään. Fudge oli loppu ja silmiin osui Briten make me pastel purple shampoo. Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä ei varsinaisesti ole hopeashampoo, vaan pastellisen tukan sävyn ylläpitoon tarkoitettu tuote. Shampoossa on kuitenkin ihan sama periaate kuin missä tahansa hopeashampoossa. Ajattelin että ei-platinalle vähän tujumpi väri on varmasti ihan paikallaan.



Voi pojat! Platinablondi muuttuisi yhdellä käytöllä varmasti pastellivioletiksi. Minun tukastani tuli juuri sellainen viileä, jota olin kaivannutkin. Kuivattavuudesta en rehellisesti osaa sanoa. Vesi oli muutenkin niin kuivattavaa, että en tiedä eroa. Toisaalta väri on niin tuju, että tätä tarvitsee käyttää ehkä kerran kuudessa pesussa, muuten alkaa sinertää.


Fudge ylhäällä, Brite alhaalla

Sävyltään Brite on Fudgea vähän sinisempi, joten siltäkin osin toimii paremmin tällaiselle vähän tummemmalle blondille eli hieman oranssihtavalle, ei ihan keltaiselle.




Brite on merkkinä vegaaninen ja cruelty free. Tosin jännänä yksityiskohtana valmistusmaa.
PRC-lyhenteellä ehkä yritetään hämätä cruelty free -ajatuksen takia tai sitten siitä syystä, että tällä pyritään saamaan ajatukset kohti luksustuotetta, Kiinahan on valmistusmaana tunnettu aika tylysti kosmetiikasta, jonka sisältöä ei tiedetä ja saattaa sisältää vaikka rakennuslaastia. Niin, PRC on People's Republic of China. Brite myy tuotteitaan lähinnä Australiassa. Verkkokauppa myy kansainvälisesti mm. Suomeen, mutta voiko Kiinassa valmistettu olla eläimillä testaamaton? En tiedä, en ole edes tajunnut selvittää.

Ihan superhyvä tuote. Tarkkana cruelty free -käyttäjänä saatat kuitenkin haluta selvittää lisää.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Iittalaa keittiöstä meikkipöydälle

Melbournen David Jones -tavaratalossa koin hetken, jossa olin erityisen ylpeästi suomalainen. Hienojen lasi- ja keramiikkamerkkien vieressä oli iso Iittalan osasto. Kiersin osaston läpi ja huomasin muutaman vuoden takaisia Issey Miyake x Iittala -tuotteita. Tykästyin jo aikanaan hieman erikoisiin muotoihin, mutta tuotteet olivat sen verran kalliita, että jätin ostamatta. Kävin Melbournessakin sen verran pienellä budjetilla, että en viitsinyt ottaa riskiä keraamisten tuotteiden kuljettamisesta lentokoneessa.

Yllätyin iloisesti kun löysin tuotteita taas Jyväskylän Palokan Iittala Outletista. Pari vaaleanpunaista Issey Miyakea oli hankittava. Miinukseksi voidaan toki kaiken rehellisyyden nimissä laskea, että varsinaiset tuotteet on valmistettu Suomen sijaan Thaimaassa.




Käynnillä sain mukaani myös Iittalan uutuuden, pienen lasisen Aalto-kulhon. Myyjä esitteli kuinka kulhoa voisi käyttää karkeilla, pähkinöillä ja jälkiruoilla. Minä näin pienen kulhon jo meikkipöydälläni. Mihinkä sitä kosmetiikkaintoilija friikkeydestään pääsisi?




Kulho on muuten myös tehty Suomessa.




Oletko tuotteiden "väärinkäyttäjä"? :D

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Blondi tukka kuntoon osa 2


Muut kuin Fudge, All Soft ja Brite saatu.

Jokunen viikko takana Australiasta paluusta ja hiukset on saatu enemmän tai vähemmän kuosiin. Ehkä se latvojen leikkaaminen ei nyt tulekaan heti tarpeeseen. Kerkesin tässä välissä jo tehdä parin viikon työmatkan tuolle kaukaiselle mantereelle ja jo siinä parissa viikossa hiukset sai taas kyytiä. Ihan uskomatonta mitä se kloorivesi tekee!

Ihan korvaamattomiksi on osoittaunut vanha suosikki Redken All Soft, jonka löysin jättikoossa järkihintaan Sokoksen kesäalennuksista. Myös Fudgen hopeashampoo on kellertyneelle blondille enemmän kuin tarpeellinen. Pr-tuotteiden seasta on löytynyt muutama mielenkiintoinen, tärkeä ja osa on vielä kokeilematta. Olen aiemmin käyttänyt Redkenin Extreme -sarjaa kun mulla aikanaan oli pinkki hattaratukka. Nyt koostumus ja pakkaus on muuttuneet niin, että Extremet olivatkin uusia tuttavuuksia. Varsinkin Megamask on ollut ihan jokaisen pisaransa arvoinen. Extreme-sarjan tavoitteena on tuoda tukea hiukseen, ettei se venyisi, vanuisi ja katkeaisi niin helposti. Uuteen, kaksiosaiseen naamioon on myös lisätty jotain pehmentävää, jolloin hiukset selviävät helposti ja oikeasti tuntuvat hoidetuilta.

Brite on uudehko tuttavuus Australiasta. Kun nyt kävin siellä toisen kerran, hamstrasin pari pulloa pastellishampoita. Ajatuksena näissä on, että saa ylläpidettyä pastellisävyistä väriään helposti, mutta tämä pastellivioletti toimii meille normaaliblondeille ihan uskomattoman hyvänä ja hopeashampoona.

Brite merkkinä ansaitsee vielä oikeankin postauksen, mutta sitä ennen kannattaa tutustua firman omiin sivuihin. Merkki on cruelty free, vegaaninen ja toimittavat tuotteensa ihan kohtuullisilla postikuluilla myös Suomeen!


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Painepullot oikein kiertoon

Olen todistetusti saanut ainakin yhden ihmisen kierrättämään vanhat kynsilakkapullonsa oikein, joten miksi lopettaa nyt.

Painepulloissa tuleva kosmetiikka on mulle vähän kauhu. Jossain vaiheessa käytin jopa vain ponneaineetonta hiuslakkaa (on muuten yleensä vähän turhan tymäköitä kun näin jälkikäteen miettii). Täysin tyhjänähän alumiiniset painepullot on täysin kierrätettävissä metallinkeräyksessä. Mutta mitäs sitten kun tuote ei toimikaan, kukaan ei halua ottaa sitä käyttöönsä ja pullo jää keräämään pölyä hyllyyn. Sellainen purnukka pitäisi taas viedä sinne ongelmajätteeseen.

Yleensä yritän luovuttaa minulle sopimattomat tuotteet eteenpäin. Joskus olen myös suhutellut jämät ulkona, jotta voin pistää alumiinit kiertoon. Mutta entäs sitten ne "tyhjät", joista ei enää lakkaa/kuivashampoota/jotainmuuta tule, mutta ponnekaasu pihisee? Olen pusertanut viimeisetkin kaasut menemään, se vie vähän aikaa ja hermoja, mutta mitä löysinkään Australiasta! Ausseissa on paljon japanilaisia (ja korealaisia) tavarataloja, joissa myydään asioita, joita et ole koskaan osannut edes kuvitella. Miten olisi esimerkiksi sukat tuolinjaloille tai kertakäyttöiset alushousut matkalle? Yksi mun suosikkilöydöistäni on tämä:




"Purkinavaaja", jolla painetaan reikä purkin alareunaan, ponneaineet suhahtaa pois ja kierrättäminen on astetta helpompaa. Ei tämä tietysti varsinaisesti ratkaise puolitäysien pullojen ongelmaa, mutta jos oikeen haluaa reikiä tehdä, niin ei niidenkään tyhjennys mahdotonta ole.


Miten ratkaiset puolitäysien pullojen ongelman?

tiistai 15. elokuuta 2017

Hiustuotteet kampaamosta vai marketista?

Joku kymmenisen vuotta sitten Tre Semme toi hiustuotteensa Suomeen ja mainosti kovasti kuinka saisi salonkilaatua markettihintaan. Suunnilleen samoihin aikoihin Franck Provost -tuotteita mainostettiin suunnilleen samoilla sanoilla. Kyllä sitä aina miettii, että mikä se suuri hintaero on kampaamosta ja marketista ostetuilla tuotteilla.

Spoiler alert: jos joku tuote sopii sinulle ja saat haluamasi lopputuloksen, on ihan sama mistä se on ostettu tai mikä se litrahinta on.

Kyllä minä kampaajana muiden hiuksia pestessä erotan onko tuote fructishyllyltä vai joku supereko, mutta se tieto on täysin epäolennainen. Okei, käyttäjänä huomaan monesti että ruokakaupan shampoo on paljon vetisempi koostumukseltaa kuin vastaava kampaamotuote. Toisessa vaan litrahinta on pienempi, koska tuote on yksinkertaisesti laimennettu reilummin sillä edullisimmalla ainesosalla.

Mutta arvatkaas mikä on se suurin ero? Se miten tuote meille markkinoidaan.

Viime talvinen käynti Jenkeissä paljasti sen, että se meidän kampaamo vs. marketti -taistelu on vähän erilaista muualla. Samassa hyllyssä voidaan pitää vierekkäin pantenet ja redkenit. Ausseissa asuessa huomasin saman asian, mutta se mikä oli erityisesti silmiinpistävää - se Provost on ihan oikeasti "salonkilaatua". Kun meillä Provostit myydään ruokakaupan hyllyillä ja ehdottomasti korkeimmalle arvostetut tuotteet myydään kampaamoissa, esim. Kerastase + Redken -parivaljakkona. Piti vähän hieraista silmiä kun näin, että Provost-kampaamossa toisena, ei-yhtään-mainostettuna merkkinä oli Kerastase.



Tämä ei luonnollisesti vähennä yhdenkään tuotteen arvoa, mutta niin kuin näette, näin meille vaan markkinoidaan tuotteita tietyllä tavalla.

Että ihan sama mistä ne hiustuotteet on ostettu, kunhan olet tyytyväinen.


maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kamalat kauneustavat

Tiedättehän kun kauneusalan ammattilaisena pitäisi tietää paremmin. Sitä antaa ohjeita miten tukkaa kannattaa hoitaa ja kuinka pitäisi tehdä sitä ja tätä. Sitten itse oletkin vain laiska. Ihminen.

Kampaajana tietysti tiedän, että paremmin hoitoaineet toimii silloin kun ne laitetaan pyyhekuivaan hiukseen. Mites sitä yleensä käykään kotona? Vähän puristelen hiuksia ja lätkin hoitoaineet. Hyvä minä.




Mun kynnet on yleensä tosi siistit. Ei ne välttämättä ole mitenkään lakatut tai muuten laitetut, mutta siistit. Varpaankynnet sen sijaan ei koskaan ole ihan samassa kuosissa. Leikkaan kynnet silloin kun ne alkavat hiertää naapurivarpaat verille, mutta en minä niihin panosta. Enkä koskaan lakkaa varpaankynsiäni. Koen jalat aina jotenkin vähän likaisina, myös juuri pestynä, joten en voisi kuvitella käyttäväni samaa tuotetta varpaankynsissä ja sormissa. Ottaen vielä huomioon mitä myrkkyjä lakat sisältävät, tämä on täysin hölmöä.

Mun ehkä kamalin tapa on hiusten "nyppiminen".  Mulla on senhenkinen hiuslaatu, että hiukset katkeaa helposti, välttämättä niihin ei edes tule kaksihaaraisia, vaan pieniä "helmiä". Kun latvasta ottaa kevyesti kiinni, karva napsahtaa helmen kohdalta poikki. Kun latvat tuntuvat karheilta ja nään niitä kamalia helmiä ja kaksihaaraisi, nappaan sakset ja yksitellen leikkelen niitä latvoja irti. Monesti harhaudun tekemään tätä ajatustyön ohella. Mulla onkin työkoneen vieressä ihan omat pikkusakset tähän asiaan. Joskus on käynyt niinkin, että olen meinannut avata Netflixin tai telkkarin, mutta näytön kirkkaassa valossa nuo inhottavat haarat paljastuu ja jään leikkelemaan hiuksiani vaikka tunniksi. Tai kahdeksi. Tämä on minulle jonkinlaista meditaatiota.




Jos nyt totta puhutaan, niin edellistäkin pahempi tapa on aurinkosuojien unohtaminen.  Olin kaksi kuukautta Australiassa ennen kuin nahka oli poltettu, mutta Suomessa vaadittiin vain yksi lämmin kesäpäivä ja se oli siinä. Miten nyt näin? Australiassa olin erityisen tarkka. Joka aamuisin päivärutiineihin kuului, että levitin aurinkovoidetta ennen kuin puin päälle. Varauduin hyvin, koska porottava aurinko oli helppo nähdä. Jopa sinä päivänä kun onnistuin polttamaan itseni, en polttanut niitä kohtia, jotka yleensä mulla palavat ensimmäisenä. Täytyy saada sama rutiini kotona.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Surprise Nails ja muut älynväläykset

Suomalaiset usein suorastaan pelkäävät puhua englantia. Saman olen kokenut minäkin, mulla on pitkään ollut elämässä sellainen henkilö, joka korjaa jopa klara vappenit, joten tein puhumisesta itselleni lukon. Jos ei osaa englantia sen vertaa, että kukaan ei saa selvää, koko ajan täytyy toistaa tai kuunnella korjauksia ääntämisestä, niin miksi edes vaivautua, ajattelin. Todellisuus oli kuitenkin toinen, ulkomaalaisten kanssa tulin aina ymmärretyksi ja koska esim kampaamossa muut aina liukenivat paikalta englantia kuullessaan, minä pääsin vähä vähältä kammostani.

Australiassa tuo tuttu kammo lähinnä nauratti. Tietysti maassa on paljon porukkaa, jonka äidinkieli on muu kuin englanti, mutta aussienglanti kuulostaa kielioppinatsille ihan väärältä jopa natiivien puhumana. Siellä jokainen lause, sana tai sanonta lyhennetään jos vain mahdollista. Yleensä se lyhentäminen on mahdollista vaikka et olisi uskonut. Oman lisänsä tietysti tuo kaikenlaiset "good eat chinese" -kyltit ja mainokset, jotka tavallaan tekevät virheestä totta. Tämä kaikki tietysti vain rohkaisee puhumaan, sillä virheiden tekeminen on sallittua. Lisäksi maahanmuuttajia on niin paljon, että jokaisella on jonkinlainen aksentti ja englantia äidinkielenään puhuvia tulee joka paikasta, joten tajuaa aidosti ettei ole yhtä ja ainoaa tapa ääntää. Musta tää kaikki on sellaista, josta meidän pitäis oppia.

Ei se silti tarkoita etteikö välillä tulisi hassuja sattumia ja tulkintoja!

Miten ois esimerkiksi kynsipaikka Surprise nails? Saakohan sieltä myös sitä mitä on pyytänyt? Onko yllätys tekijälle, asiakkaalle vai kummallekin?





Onhan se kiva, että hitaatkin lapset huomioidaan ilmoittamalla niistä!





Mitä tapahtuu vapaana syöville lapsille laivan lähdön jälkeen?




Mieleen jäi myös ruokarekan keulassa roikkunut "liikennemerkki"

CAUTION
CHILDREN

Johan siinä aikuiset ihmiset pelkäsivät lapsia kun oikein muitakin varoittelivat.

Että ihan oikeasti, ei pidä pelätä, virheetkin on ihan ok. Tärkeintä on että tulee ymmärretyksi, eiköhän noista kylteistäkin löytynyt se pointti, vaikka ne voikin lukea myös hauskasti!

Sitten on tietysti se, että australialaiset väittävät koululaitoksensa tekevän ihmisistä vähän tyhmiä ja laiskoja. Joskus mietin onko näissä jutuissa perää.






Mutta ei se mitään, fiilis oli molemminpuolinen kun keskellä luontopolkua törmää tähän:




Palasin muuten tuolle paikalle ihmettelemään paikallisen eläjän kanssa. Emme voineet vastustaa kiusausta painaa tuota nappia. Ei ollut nappi. Myöhemmin selvisi, että paikka on entinen sotilastukikohta, josta on jätetty tiettyjä osia. Yksi niistä osista oli siis tiiliportti, josta tämä kyltti löytyi. Portti vaan ei johtanut mihinkään.

Onko pelkääjiä? :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Käänteinen kulttuurishokki




Matkustamisen yhteydessä puhutaan monesti jonkinlaisesta kulttuurishokista. Australiassa ainoat shokit olivat kyllä kuumuus ja eräs tapaamani metrin mittainen lisko. Muuten oli todella helppo hypätä elämänmenoon. Toki paikallinen kertakäyttökulttuuri tuntui vähän pahalta ja ihmettelin paikallisten kummastelua siitä kuinka kävelin kahden kilometrin matkan töihin. Kuten sanottu, jokaisessa paikassa on hyvät ja huonot puolensa. Mistään shokista nyt ei kuitenkaan edes liioitellessa voi puhua.

Lähtiessä kotiin oli outo fiilis. Samaan aikaan olisin halunnut jäädä Ausseihin ja palata Suomeen. Olen tavallaan koko ajan Suomessa ollessani tuntenut  jotain kaipuuta takaisin. Olen jutellut aiheesta muutamien ihmisten kanssa, jotka ovat olleet pidempiä aikoja ulkomailla. Moni on sanonut, että paluu on vaikeaa kun tavallaan arki lävähtää kasvoille. Tämä on varmaan monessa tapauksessa totta, mutta minähän elin ihan oikeaa arkea viimeiset puoli vuotta. En siis siinä mielessä voi itse allekirjoittaa. Kotona ollessani taas en vielä ole ihan edes päässyt arkeen kiinni kun on pitänyt muuttaa, hoitaa asioita ja juhlia häitä (ei omia).

Liisasta tuli äärimmäisen helposti Lisa tai Lissa. Luulivat kai, että kirjoitin nimeni aina väärin! :D


Varmaan noissa on kuitenkin samoja juttuja taustalla. Tajusin, että ehkä kyse oli nyt siitä kuuluisasta kulttuurishokista! Kun täytyy opetella uudestaan mihin suuntaan katsoo kun ylittää tien, kasvikset punnitaan tai ei punnita itse ja ei olekaan ihan "normaalia" hymyillä kaikille vastaantulijoille, on elämä vähän raiteiltaan. Samalla ne aiemmin itsestäänselvyytenä otetut puhdas vesi ja digitaaliset palvelut tuntuu itsestäänselvyyksiltä ihan suoraan. Kummallisinta on jotenkin myös se sosiaalinen puoli, kun elämä on jatkunut täällä ilman minua.

Serkkuni asui vuosia Skotlannissa ja juteltiin aiheesta. Hän sanoi tunnistavansa myös fiilikset siitä, että samalla haluaisi olla kotona ja jossain muualla. Kuulemma kaikki helpottaa noin kuukaudessa. Kai se siitä!

Onko muita ajatuksia aiheesta?





sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Blondin kosto - vaalea tukka kuntoon




Mitä tekee viisi kuukautta Australiaa tukalle? Vastaus lyhyesti: pahaa.

Moni sinne suunnalle muuttanut suomalainen ihmettelee tukan ohenemista. Mun oma tulkintani perustuu omaan kokemukseen ja se on yksinkertaisesti sitä, että tukka katkeilee huonon kuntonsa ansiosta. Miten se huono kunto sitten syntyy? Itsekin lähdin todella hyväkuntoisella tukalla, olinhan saksinut tukastani 5-7 cm ennen lähtöäni.

Saavuin Ausseihin sillä hetkellä kun kesä (siellä) oli pahimmillaan. Porottava aurinko, lämpö kuumuus ja kosteus teki sen, että tukkaa piti olla pesemässä jollain tapaa koko ajan. Kaikki kai tiedetään, että tukka vaalenee porotuksessa, mutta sen lisäksi vesijohtovedessä vaanii ylläri. Vesi on niin klooripitoista, että se veti tekstiileistä värit, en siis epäile hetkeäkään etteikö se olisi vaikuttanut myös mun hiuksiini. En edes uskalla ajatella, mitä kloorivesi pitkällä aikavälillä tekee sisuskaluille.

Lopputulos on kuitenkin se, että tukka vaaleni ja siitä tuli uskomatonta hamppua. Turhauduin ja vetäisin kaksihaaraisia pois aika ronskilla kädellä. Nyt tukka on ihan malliton ja silti aika karhea. Ei ehkä se paras veto varsinkaan kun yrittää saada hiuksia kasvatettua.

Haluaisin kuitenkin, että tätä nyt ei tarvitsisi ihan siiliksi vetää. Meinasin lähteä kokeilemaan kaikki tuotteet ja vippaskonstit, että tukka saisi kasvaa ja voisin tehdä niitä nättejä kampauksia.

Matkalla kohti siistiä tukkaa on kaksi päähaastetta:
1) Saako tuotteilla siistin tukan vai näytetäänkö sille vain saksia
2) Vaalea tukka tarkoittaa perinteistä blondiongelmaa: aina on liian lämmin sävy, joten lämpöä täytyy saada pois.

Tästä se alkaa. Nyt saa veikata milloin tukka ja sakset kohtaavat jälleen!


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Huulipuna joka takuulla pysyy



Minä laahaan taas trendejä jäljessä, mutta eipä ole muutenkaan mun tapaistani olla kopioimassa juttuja - ainakaan siellä etunenässä. En tiedä viineistä juuri mitään, mutta viime talvena näin harjoittelupaikkani Instagramissa Chateau Labiotte -viinipullot ja ihastuin. Kyseessähän on nestemäinen huulipuna, joka ikään kuin tahraamalla huulet saa luotua pysyvän punan. Väri lähtee kulumalla, mutta ei ole esimerkiksi tahmainen ja jää lasinreunaan kiinni. Mun suosikkilaatuani siis!

Tahramaisia punia on ollut piiitkään ja yksi mun suosikeistani on Benefitin perinteinen Benetint, mutta tutustuin näihin aikanaan Make Up Storen tuotteen kautta. Vastaavanlaisia tuotteita löytyy siis melkein merkiltä kuin merkiltä.

Viinipullot olivat hauska juttu, mutta ei niin jännä, että olisin lähtenyt netistä niitä ostamaan. Nyt kun pullo sattui korealaisessa meikkikaupassa vastaan, niin tietysti se oli kokeiltava. Kaiken lisäksi sain täysikokoisen pullon kanssa pikkupullon toista sävyä.

Täytyy sanoa, että pigmenttiä on ja tuote Pysyy. Se on oikeastaan myös aika ongelmallista. Jos ja kun teet virheen, se myös näkyy. Korjailu aiheuttaa vain saman ketjureaktion kuin siipirajausten tekeminen. Kohta näyttää siis siltä kuin olisit saanut jonkin kauhean ihotaudin tai yritit punata huuliasi pahimmasta mahdollisesta turbulenssista kärsivässä lentokoneessa.

Hauska tuote siis ja todella kauniit sävyt, mutta ei tätä ainakaan kiireessä käytetä. Joko tahrapunainto meni ohi?




sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Puhdistusöljy joka vie mustapäätkin mennessään



En tiedä onko Shu Uemura kiinnostanut mua merkkinä siksi, että tykkään yleisesti aasialaisesta kosmetiikasta vai koska sitä on Euroopasta saanut huonosti. Ehkä kummassakin on jotain perää. Täältä Ausseista sarjaa saa kuitenkin todella helposti, joten merkkiin on kannattanutkin tutustua vähän tarkemmin.

Ne ripsentaivuttimet on todellakin niin hyvät kuin sanotaan, mutta tuote, josta nyt meinasin kertoa on vieläkin parempaa! Ultime 8 Sublime on sellainen tuote, joka normaalitilanteessa ei kiinnostaisi yhtään. Pullo on oikeastaan aika vanhanaikainen ja vähän tätimäinen väritykseltään. Sarjan muut öljyt on värikkäine pulloineen paljon mielenkiintoisempia. En enää muista miksi tämä päätyi ostoskoriini, mutta hyvällä alennuksella oli varmasti osaltaan tekemistä asian kanssa. Hyvä niin!

Odotin ihan perinteistä puhdistusöljyä, joka helposti sulattaisi aurinkosuojat, meikit ja muut tarttuneet pölyhiukkaset iholta. Erityisen hyvä olisi jos öljy huuhtoutuisi helposti pois iholta. Tässä suhteessa Sensain puhdistusöljy on ihan ykkönen. Se missä Shu Uemura menee ohi on jossain ihan muuaalla. Kun öljyä hetken aikaan hieroo kasvoillaan, tuntuu (ja näyttääkin siltä), että mustapäät pullahtelevat ulos huokosistaan ja iho tuntuu pesun jälkeen paljon sileämmältä ja pehmeämmältä. Taikuutta! Olipa hippuset sitten vaikka hiekanjyväsiä, niin paljon parempi että ne tulevat ihostani pois kuitenkin. Millään muulla tuotteella en ole kokenut samanlaista fiilistä.

Hierominen tietysti saa mun herkän ihoni monesti vähän punoittamaan, joten en käytä tätä konstia kuin korkeintaan kerran viikossa jos kasvot tuntuvat röpelöisiltä.




Öljyt onkin ilmeisesti suuri juttu Shu Uemuralla, sillä mainos kertoo, että joka seitsemäs sekunti jossain päin maailmaa myydään merkin öljypullo. Enkä voi ihmetellä yhtään. Toki mua nyt kiinnostaa ne muutkin öljyt, kivanvärisissä pulloissaan, mutta pakkauksesta huolimatta tämä meni ehdottomasti mun lempparituotteiden kärkeen!

Harmi tässä tietysti on, että juuri toukokuun alussa emoyhtiö L'Oréal (yllätys, yllätys) on ilmoittanut vetävänsä Shu Uemuran Euroopan mynnistä muuten kuin hiustuotteiden osalta.

Onko puhdistusöljyt sun juttu?