maanantai 1. tammikuuta 2018

Hyvää syntymäpäivää!

1.1.2010 tässä blogissa julkaistiin ensimmäinen teksti. Vuosien varrella elämää smykkinä on muotoutunut kauneusblogiksi, vaikka jotain vakavampiakin juttuja on nähty esimerkiksi rahaan liittyen. Säännölliseksi toimintaa ei voi aina sanoa, mutta minkäs teet, ammattilainen en hommassa ehkä haluaisikaan olla.



Ajattelin kuitenkin, että haluaisin antaa teille syntymäpäivälahjan! Lahja on Bobbi Brownin Hydrating Face Cream ja sen voi saada yksi henkilö toimimalla seuraavasti:

1. Olet blogini seuraaja joko Bloggerissa tai Bloglovinissa
2. Kommentoi tähän postaukseen mikä oli blogini kiinnostavin teksti vuonna 2017. Olisi myös kiva kuulla miksi näin. :)
3. Jätä mukaan säköpostiosoite.

Arvontaan voi osallistua 6.1.2018 klo 23:59 asti. Mikäli voittaja ei vastaa viestiini viikossa, arvon uuden voittajan.

Onnea matkaan!


Lisätietoja tuotteesta voi katsoa täältä, mistä olen sen itsekin ostanut.

14 kommenttia:

  1. Onnea blogille ja bloggaajalle merkkipäivän johdosta:)
    Mun mielestä kiinnostavimpia olivat kaikki Australian postaukset. Niistä sai uutta näkökulmaan koko maahan.
    Luen Bloggerin kautta.
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
  2. Wau ihan huikean kauan olet blogia kirjoittanut. Onnea! En tällä kertaa osallistu arvontaan, koska kyseinen voide sattuneesta syystä löytyy jo kaapista. :D Mulle on kyllä jääneet parhaiten mieleen sun niksipostaukset, kiitos sun, mulla on tätä nykyä kylppärissä niin hyvä valo, että siellä voi meikata. Tilaan aina lamppuja useamman varastoon kerralla, koska marketeista niitä ei tältä paikkakunnalta löydy. Viime vuodelta jäi parhaiten mieleen Proactiv-postaus, en edes tiedä miksi, koska en ole itse tuotteita käyttänyt, mieleen oli vain niin hyvin nuoruudessa ostos tv:ssä pyörinyt mainos ja kun kirjoitit tuotteista, se oli hurjan mielenkiintoista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ehkä se on se kun on katsonut niitä huuurjan pitkiä mainoksia monia kertoja. Kun niitä kuitenkin epäilee, niin on mukava kuulla miten ne sitten aidosti toimii. :)

      Poista
  3. Bloggerin kautta seuraan. Mun mielestä viime vuoden mielenkiintosin teksti oli se Tekstin parasta ennen, anto paljon ajattelemisen aihetta, etenki ku itekin googlailee usein tuotteiden incejä netistä
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnea! :) Mulla mieleenpainuvin ja ehkä tätä kautta mielenkiintoisin oli se Aussi-kosmetiikan katsaus, ja Beccan alkuperä :D

    salkanposti@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ymmärrän hyvin, se tieto tuli kyllä aika puskista!

      Poista
  5. Onnea blogisynttärinä! Ekana mieleen tuli yleisesti ausseihin liittyvät jutut. Aloin sitten selailla tarkemmin, niin löytyi useita postauksia, joita muista jääneeni kelailemaan: salonki/markettishampoot, blogiarviot&foreo, kierrätys, tekstin parasta ennen ja tietysti kaikki niksit. :) Kiitos paljon blogista! Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuollaiset jutut on kyllä niitä joita haluaisin ehkä enemmänkin kirjoittaa, kiitos rohkaisusta!

      Poista
  6. Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta! Sinulla ja blogillasi on ihailtavan pitkä yhteinen taival jo takana! :)
    Mun mielestä mielenkiintoisin teksti oli "tekstin parasta ennen" sillä kosmetiikkaa tulee ostettua paljon netistä ja niitä Incejä ei tosiaan saa eteensä ennen kuin purnukka on kotona joten täytyy tyytyä pitkälti siihen tietoon mitä netissä on löydettävissä mutta siihenkään ei pidä aina sokeasti uskoa :D Ja tietenkin kaikki Australiapostaukset on jäänyt mieleen, Australiassa on vaan jotain todella kiehtovaa ja olisikin ihana joskus päästä käymään siellä :)
    Seurailen bloglovinin kautta :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suosittelen kyllä hyvin lämpimästi käyntiä!

      Poista
  7. Paljon onnea ihanalle blogille, ja mukana arvonnassa! :) Seuraan Bloggerin kautta.
    Kiinnostavin teksti oli mielestäni Parempi vaalennus kotona. Teini-ikäinen tyttäreni haluaisi nimittäin vaalentaa hiuksensa, kääk! :D
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...